
Unohtumaton päivä Home & Life-säätiön orpokodissa.jpg)
Viimekertaisen vierailumme aikana, aiemmin tänävuonna aloimme keskustella Home & Life säätiön henkilökunnan kanssa mahdollisesta tulevaisuuden yhteistyöstä projektissa, jossa orpokoti tarvitsisi apua. Kuulimme, että useat rakennukset pihamaalla tarvitsisivat uuden maalipinnan, joten pakkasimme autoon muutaman maalitynnyrin, kymmeniä maaliteloja ja pensseleitä, sekä ryhmän iloisia vapaaehtoisia ja Siam Safarin henkilökuntaa.
Saavuttuamme joen rannalla sijaitsevaan orpokotiin Thai Muang-kylässä, Phang Nga provinssissa, meitä vastassa olleet lapset toivottivat meidät tervetulleiksi, ja kutsuivat meidät kahvilaansa. Tarjolla oli erilaisia kahveja, teetä ja herkullista, uunituoretta banaanileipää. Kahvitauon jälkeen oli aika ryhtyä tositoimiin ja avattuamme maalipurkit jokainen pensseli ja maalitela löysi nopeasti käyttäjänsä, sillä kaikki olivat innokkaita auttamaan. Jaoimme vapaaehtoistyöntekijämme ja lapset neljään ryhmään, joista jokaiselle oli oma maalauskohteensa. Muutaman maalauksen ja naurun täytteisen tunnin jälkeen oli aika pitää lounastauko. Home & Life:n taitavien kokkien valmistama täyteläinen Massaman curry
munakkaan ja paistetun parsakaalin kera toi energiaa nälkäisille maalareille. .jpg)
Viimeisteltyämme lasten huoneiden, leikkihuoneen, leipomon ja keittiön maalauksen, liityimme lasten kanssa riemukkaaseen pallopeliin. Saimme nauttia uskomattoman aurinkoisesta ja kuumasta päivästä, ja hektisen pallopelin ja maalauksen jälkeiseen hiostavaan oloon lapsilla oli ratkaisu valmiina. Hetken kuluttua koko joukko lapsia ja vapaaehtoisia oli virkistymässä ja pulikoimassa viereisessä joessa. Vietimme hauskan päivän Home & Life säätiön lasten kanssa, ja haluamme kiittää orpokodin lapsia ja henkilökuntaa tästä ikimuistoisesta päivästä. Toivomme, että uuden värin saaneet seinät tuovat iloa pitkään!
Hankimme maalaustarvikkeet rahalahjoituksilla, jotka Siam Safarin vieraat ovat lahjoittaneet Lasten Projektillemme.
.jpg) .jpg) .jpg)
Vaate- ja lelulahjoitus Home & Life-Säätiölle Thai Muangissa 25.4.2011
Oli jälleen aika lastata autoon kaksi valtavaa laatikollista Aurinkomatkojen vieraiden lahjoittamia vaatteita ja leluja. Mukana autossamme ylittämässä Sarasin-siltaa Phuketista Phang Ngan provinssin puolelle oli Siam Safarin henkilökuntaa ja kaksi työharjoittelijaa, kaikki innokkaita näkemään kauniit hymyt Home&Life- orpokodin lasten kasvoilla. Ajoimme Thai Muangin kylän ohitse ja pian huomasimmekin pienen joen tuntumassa käsintehdyn kyltin, joka osoitti Home&Life-nimiseen leipomoon. Saavuttuamme mukavaan ja viihtyisään yhteisöön, innokkaat ja kohteliaat lapset, ystävällinen englantilainen vapaaehtoistyöntekijä ja toinen orpokodin perustajista, Khun Rasa tervehtivät meitä iloisesti. Kaikki lapset kävivät vuorollaan tervehtimässä meitä englanniksi ja toivottivat tervetulleiksi maistelemaan leipomokahvilansa tuotteita.
Home & Life-säätiö perustettiin vuonna 2006, eli kaksi vuotta Aasian tsunamin jälkeen. Khun Rasa ja hänen aviomiehensä Khun Bhudit tiesivät, että tsunamin tuhoalueella elävien lasten avuntarve jatkuisi vuosikausia. Lämminhenkinen pariskunta muutti Etelä-Thaimaahan aina pohjoisesta, Chiang Maista saakka, ja tänä päivänä he huolehtivat perheyhteisöstä johon kuuluu 26 lasta, leipomo ja kasvimaa.
Nykyään Home & Life ei ole ainoastaan tsunamin tuhoista kärsineiden lasten koti, vaan säätiö huolehtii myös kaltoin kohdelluista, orvoista sekä köyhien perheiden lapsista. Lapset kyyditään kouluun päivittäin ja välillä he auttavat leipomolla ja kasvimaalla oppiakseen tulevaisuuden kannalta tärkeitä taitoja. Säätiön tavoitteena on opettaa lapsilleen harkintakykyä, ammattitaitoa eri osa-alueilla, Thaimaan kulttuuria, elämänohjeita ja englannin kieltä, jotta lapsista kasvaisi tunnollisia ja menestyviä aikuisia.
Lukuisat hymyt lasten kasvoilla levenivät entisestään kun aloimme avata laatikoita ja jakaa joitain Aurinkomatkojen vieraiden lahjoittamia vaatteita ja leluja. Erityisen kiinnostavia olivat pelit, tarrat, pehmolelut, värityskirjat ja vaatteet jotka olivat kuin uusia. Me Siam Safarilla haluamme kiittää Home & Life- säätiötä heidän vieraanvaraisuudestaan, ja lämpimät kiitokset jälleen Aurinkomatkoille ja heidän asiakkailleen avokätisistä lahjoituksista!
Mikäli ajat Thai Muangin ohi matkallasi, piipahda toki Home & Life- leipomossa maistamassa maukkaita, uunituoreita herkkuja! Voit myös tutustua säätiön toimintaan ja katsoa kuinka voit auttaa osoitteessa: http://www.homelifethailand.net/
 
Aurinkomatkojen vieraat lähettivät lämpimiä ajatuksia kylmästä Suomesta vaate- ja lelulahjoitusten muodossa 4. Helmikuuta 2011
Eräänä perjantai-aamuna lähdimme toimistoltamme suuntaamaan kohti Phuket Townin sydäntä mukanamme henkilökuntaa ja muutamia vapaaehtoisia. Määränpäänämme oli Uncle Pitak Home, joka on Child-Watch Phuket- järjestön luotsaama päivakoti, joka sijaitsee vankilan välittomassä läheisyydessä. Uncle Pitak Home kouluttaa ja huolehtii vankien lapsista päiväsaikaan, ja yöksi lapset pääsevät äitiensä luo vankilaan nukkumaan. Päivakoti huolehtii myos lähialueen rakennustyömaiden ja slummien lapsista mikäli heillä on tilaa.
Mukana autossa meillä oli valtava laatikko täynnä Aurinkomatkojen vieraiden lahjoittamia vaatteita ja leluja. Matkalla pysähdyimme myös ostamassa muutaman säkillisen herkkuja ja välipaloja lapsille vietäväksi. Saapuessamme paikalle vastassamme oli tusinan verran iloisia kasvoja uteiliaina näkemään mitä toimme mukanamme. Ystävallinen henkilökunta auttoi meitä asettelemaan muutamia lahjoituksia pöydälle lasten nähtaväksi. Vaatteet olivat kuin uusia ja osa lapsista loysi lelujen joukosta heti uudet suosikkinsa.
Koko tapahtuman ajan päiväkodin lapset olivat hyvin uteliaita ja iloisia, ja he innostuivat myös esittämään meille upeita tanssiliikkeitään. Olemme vakuuttuneita siitä, että lahjoituksenne tulevat tuomaan iloa näille kovia kokeneille lapsille kerta toisensa jalkeen. Kiitos teille Aurinkomatkojen vieraat avokätisistä lahjoituksistanne!
 
 
LAHJOITUS LASTEN TULEVAISUUDEN HYVÄKSI
Thomas Cook Airlines ja Siam Safari Nature Tours avustaa uuden kirjaston rakentamisessa Khao Sokin lapsille.
Sademetsän ja usvan peittämien vuorten keskellä Khao Sokissa sijaitsee idyllisen kaunis kylä ja Baan Ya Plongin ala-aste. Tässä pienessä maaseudun koulussa käy tällä hetkellä koulua 153 oppilasta.
Jo vuodesta 1989 Siam Safari on järjestänyt luontoretkiä ympäri Etelä-Thaimaata ja tehnyt yhteistyötä syrjäisten maaseudun yhteisöjen ja kylien kanssa. Viimeisin projekti toteutettiin yhteistyössä Thomas Cook Airlines –lentoyhtiön kanssa. ”Olemme nyt avustaneet maaseudun kouluja noin kymmenen vuoden ajan ja tällä kertaa halusimme tehdä jotain hieman suurempaa ja näkyvämpää.”, kertoo Siam Safarin johtaja Khun Wan. ”Tilaisuus tälle projektille tarjoutui kun ystävämme ja yhteistyökumppanimme Thomas Cook Airlines suunnitteli Etelä-Thaimaahan suuntautuvaa tutustumismatkaa journalistiryhmälle ja pyysi apuamme matkan järjestämisessä. He halusivat yöpyä Khao Sokissa ja vierailla Cheow Larn –järvellä, syvällä kansallispuiston uumenissa. Retken maksusta neuvotellessa saimme toisenlaisen idean...” Tavanomaisen maksun sijaan Siam Safari pyysi lahjoitusta lastenprojektin hyväksi. Siam Safari on viimeisen vuosikymmenen aikana työskennellyt läheisesti alueen koulujen kanssa ja heilä oli jonkinlainen käsitys siitä mitä koulut tarvitsivat. Koulun rehtorin, Khun Anothain kassa käydyn keskustelun jälkeen oli selvää että Baan Ya Plong -koulun kirjasto tarvitsi pikaista korjausta.
15. Marraskuuta Khao Sokissa vietetyn yön jälkeen Torben Andersen ja John Alexandersen Thomas Cook Airlines –lentoyhtiöstä, Jan Vendelbo Spies matkatoimistosta sekä Khun Chaweewan Noothong Siam Safarilta lahjoittivat 100,000 bahtia Baan Ya Plong –koululle uuden kirjaston rakentamiseen.
”Me olemme erittäin iloisia tästä avokätisestä lahjoituksesta. Lasten ja koulun puolesta haluamme kiittää Thomas Cook Airlines –lentoyhtiötä sekä Siam Safaria ystävällisyydestään ja anteliasuudestaan.”, rehtori Khun Anonthai kertoi lyhyessä kiitospuheessaan lahoituksen jälkeen.
 
Simon Brown perheineen Austrailasta lahjoitti lastenprojektillemme vaatteita vieraillessaan Phuketissa. Siam Safari välitti lahjoituksen Child-Watch orpokodille Phuketin Kathussa.
Hymyilevät orpokodin lapset ottivat lahjoituksen ilomielin vastaan ja esittivät lopuksi vielä kiitoslaulun henkilökunnallemme.
Siam Safari haluaa kiittää Simon Brownia perheineen tästä hienosta lahoituksesta.  
The Life Home Project säätiö Phuketissa sai lahjoituksena Australialaiselta Pam Hammondilta kauniita, hänen itsensä käsin tekemiä vatteita.
Kuten voitte kuvista nähdä, lapset olivat kovin tyytyväisiä saadessaan uusia värikkäitä vaatteita. Haluamme samalla kiittää Pam Hammondia joka halusi Siam Safarin kauttaa lahjoittaa vaatteita Phuketin lapsille.

Ennovator Marketing ja Burchardt A/S Tanskasta, sekä eräs vieraistamme, Kim Carlsson lahjoittivat yhdelle tukemistamme Khao Sokin kouluista uusia leikkikaluja. Aiemmin lapsille ei ollut tarjolla oppituntien ulkopuolista tekemistä ja kuten arvata saattaa, leikkikalut olivat suuri hitti. Tahdomme koulun puolesta kiittää lämpimästi lahjoittajia! Lähiaikoina teemme lisää lahjoituksia kahdelle muulle koululla Khao Sokissa. Tarkkaile kuvapäivityksiä lahjoituksistamme!
Parhaillaan olemme käynnistämässä projektia, jonka avulla voimme kerätä ja lahjoittaa vaatteita Pohjois-Thaimaan orpokodeille. Vieraat voivat halutessaan lahjoittaa vanhoja lastenvaatteita tai vaikka leluja ja me toimitamme lahjoitukset orpokodeille.
  
Tähän mennessä tehtyä:
- Jokaisena Lastenpäivänä (13.1) Siam Safari lahjoittaa 10 000 THB jokaiselle kolmelle koululle. Koulut jakavat summan köyhimpien oppilaiden kesken, jotta nämä voivat ostaa kouluvaatteita, kirjoja ja kyniä.
- Projekti nimeltään ”The Trees Can Talk” - Puut Osaavat Puhua, joka sai lapset pohtimaan kyliään ympäröivää viidakkoa ja mitä viidakko ajattelisi heistä jos se osaisi puhua. Voittaja palkittiin rahallisella tuella.
- Lastenpäivä tammikuussa 2006- Siam Safari ja Travel Indochina lahjoittivat kaksi tietokonetta Wat Tam Wararam- koululle Khao Sokissa
- Leireistämme löytyy informaatiotaulut projekteistamme sekä laatikot, joihin vieraat voivat halutessaan laittaa lahjoituksensa.
- Heinäkuu 2007- Siam Safari ja My Travel -matkatoimisto lahjoittivat kaksi tietokonetta Wat Tam Wararam- koululle.
- Kesä-Syyskuu 2007- Kilpailu ”Pidä Khao Sok vihreänä”, lapset suunnittelivat Siam Safarilla myytäviin t-paitoihin painettavat kuvat. T-paidat ovat nyt myytävänä elefanttileireissämme
- Marraskuu 2007- Maaliskuu 2008- Lapset tekivät kasvimaat Siam Safarin tarjoamien työkalujen ja siementen avulla. Kasvimaat tuottivat paljon vihanneksia kouluruokaloille.
- Maaliskuu 2008- Dan Broderick perheineen lahjoittivat mm. leluja ja taidemateriaalia jokaiselle koululle Yhdysvalloista asti. Kiitämme Dania ja perhettä vaivannäöstään
- Huhtikuu 2008- Baang Pru- koulun piirustuksista saatu t uotto käytettiin koulun uuden kyltin tekoon.
www.unicef.org/thailand/
www.worldvision.or.th
www.amnesty.or.th
www.pda.or.th |